Kyyttö

Karjamme on puhdasrotuinen, kantakirjattu ISK-karja. Parhaimmillaan pystymme osoittamaan sukujuuret aina jatkosodan alkuun saakka. Ensimmäiset eläimet tilalle hankittiin Miina Äkkijyrkältä, joka 1980-luvun puolivälissä pelasti teurastukselta Helvi Tossavaisen karjan.  Myöhemmin, karjan kasvaessa siitossonneja on vaihdettu Nenos-karjan sonneihin. Ilmari Majuri löysi puhdasrotuisen  Vieno Nenosen karjan Kiteeltä vuonna 1990.

Kyytömme ovat reippaita, vilkkaita ja uteliaita eläimiä. Ne laiduntavat ulkona varhaisesta keväästä ensi lumiin. Talvellakin pitää päästä ulos ainakin siedettävällä säällä. Vaatimattomina ja vähään tyytyvinä eläiminä ne soveltuvat mainiosti rantaniittyjen laidunnukseen ja runsaan liikunnan ansiosta niiden liha on harvinaisen mureaa. Markus Maulavirran mukaan: kyytönlihassa on hienoinen riistan maku.


Ahvenanmaanlammas

Kunnian Ahvenanmaanlampaan pelastamisesta ansaitee seniorikasvattaja Gustav Eriksson. Rotu oli uhanalainen ja Eriksson keskittyi niiden keräämiseen ja jalostukseen. Rotustatus ahvenanmaanlampaalle annettiin vuonna 2000. Sitä ennen sitä oli pidetty suomenlampaan alamuotona. Luonnostaan hieno lampaanliha saa lisävivahteita rantaniittyjen monivivahteisesta yrttikasvustosta. Ahvenanmaan lammasta voikin laiduntaa luonnossa suuren osan vuotta


Kana

Kanamme ovat hybridikanoja ja niiden rotumääritys on Highliner. Samaa rotua näkee ympäri Eurooppaa ja eri puolilla muuta maailmaa. Rodun suosio perustuu sen runsaaseen munantuotantoon. Jokainen kana munii yhden munan päivässä.